tiistai 10. helmikuuta 2015

Toimittajat ja sosiaalinen media

Sosiaalinen media on avannut suoran keskustelumahdollisuuden yritysten ja sidosryhmien välille. Kuulolla ovat myös toimittajat. Toimittajien sosiaalisen median käyttöä vuonna 2014 kartoittaneen tutkimuksen tuloksia esiteltiin muutama viikko sitten Turussa, ja me olimme paikalla korvat höröllä. 

Suomalaisten toimittajien asenteet sosiaalista mediaa kohtaa ovat myönteisiä. Some on
saanut vakituisen osansa toimitusten arjessa ja toimittajan työn tekemisessä. Tutkimukseen vastanneista toimittajista yli puolet kokee,
että ilman sosiaalista mediaa omaa työtä ei
pystyisi hoitamaan samoin kuin nyt. 

Muutamia huomioita:

  • Kaksi kolmasosaa toimittajista käyttää sosiaalista mediaa työn tekemisessä
  • Suurin osa etsii uutisia, hankkii tietoa ja seuraa keskustelua somekanavista
  • Toimittajan päivästä somessa kuluu noin kaksi tuntia, aikaa ei olla valmiita lisäämään
  • Käytetyin väline Facebook (yli 90 %)
  • Twitter nostanut osuuttaan käytöstä kahden vuoden aikana (70 %), erityisesti seurataan yritysjohtoa ja poliitikoita
  • Osuuttaan ovat kasvattaneet myös blogit (yli 80 %)
  • Someen liittyy myös huolia: osittain epäluotettavuus ja vaikuttavuus perinteisiin journalistisiin arvoihin
  • Perinteisesti luotettavina pidettyjen lähteiden, kuten asiantuntijoiden, tärkeys tietolähteinä korostuu


Asiakkaat eivät ole ainoa kohderyhmä somessa.
Muistetaan, että myös media on kuulolla.

Terveisin,
Mari

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Videon avulla opin valssihypyn



Tänään katsoin videona Jamie Oliverin vinkit avokadon kuorintaan. Olen käyttänyt myös aikaani katsomalla hauskan videon kissojen ja koirien eroista, pätkän tv-uutisia sekä erään yhteistyökumppanin uuden mainosvideon. Tällä viikolla olen myös käyttänyt elävää kuvaa oppimiseen: ilmalämpöpumpun puhdistus ja valssihyppy luistimilla sujuivat paljon paremmin, kun sain asiantuntijat ohjeet ja samalla näin kuinka asia käytännössä tehdään.

Videoiden käyttö viestinnän ja markkinoinnin välineenä lisääntyy jatkuvasti. Niiden avulla pyritään tavoittamaan yleisöä, joka ei ole kiinnostunut pitkistä teksteistä tai joiden aika on kortilla. Videon avulla voidaan viesti tiivistää pariin minuuttiin kuvan, tekstin ja puheen avulla.

Youtube-videoita katsoo arviolta miljardi ihmistä kuukausittain. Noin 70 prosenttia suomalaisista omistaa älypuhelimen. Arvioiden mukaan kuluttajat käyttävät nykyään enemmän aikaa internetin selaamisen mobiililaitteillaan kuin television katsomiseen. Videot pyörivät kännykän näytöllä hyvin ja bussimatkalla voi katsoa vaikka tv-uutiset tai lempisarjaansa Netflixistä.

Videota voi käyttää myös sisäisen viestinnän välineenä. Toimitusjohtajan kuukausikatsaus, tiedot uudesta tuotteesta tai ohjeet uuden intranetin käyttöön voi välittää kätevästi videon kautta. Videon avulla voit välittää myös yhteistyökumppaneillesi tietoa toiminnastanne. Videot toimivat myös osana nettisivuja. Haaveessa on, että ehtisimme Telegraafissa toteuttaa videon, joka korvaisi nettisivujemme aloitusnäkymän valokuvan. Vähän niin kuin Airbnb:n aloitussivulla.

Millaisten videoiden parissa sinä kulutat aikaasi? Oletko käyttänyt videota viestin välittämiseen?

Terveisin,
Anna












PS. Tässä on oma versioni siitä valssihypystä. Ei vielä ihan täydellinen ;)