torstai 21. syyskuuta 2017

Konsultti säästää aikaa ja rahaa

Työskentelin pitkään pöydän toisella puolella eli eri yritysten viestintäyksiköissä. Työtä tehtiin pääosin omalla porukalla, ulkopuolista apua käytettiin lähinnä visuaalisessa suunnittelussa. ”Sisällön teemme itse” oli ihan tuttu lause suustani. Uskoin, että vain yrityksen sisältä käsin pystyy tekemään hyvää, yrityksen näköistä sisältöä. Aika monta iltaa ja osin yötäkin on tekstejä kirjoiteltu.

Viestintätoimistossa työskennellessäni olen muuttanut käsitystäni. Konsulttina olen huomannut, että myös oman talon ulkopuolelta tulee hyviä ajatuksia, tuoreita näkökulmia ja kunnollista sisältöä. Asia avautuu paremmin, kun se on käynyt ulkopuolisen seulan läpi. Nyt osaisin hyödyntää asiantuntija-apua.

Viestintä vaatii osaamista ja aikaa. Tuloksia ei synny vasemmalla kädellä, muiden kiireiden lomassa. Jos oma aika tai osaaminen loppuu eikä yrityksellä ole tarvetta tai halua palkata kokopäiväistä viestintäihmistä, kannattaa hakea apua hyvältä viestintäkumppanilta. Säästyvän ajan voi käyttää kaikkein tärkeimpiin tehtäviin, esimerkiksi asiakaskontaktointiin ja myynnin kasvattamiseen.

Viestintätoimisto auttaa monella tavalla:
  • toimii viestinnän asiantuntijana ja monipuolisena osaajana
  • selkeyttää viestejä ja tekstejä, tekee esimerkiksi insinööri-suomi-käännökset
  • sparraa ja näkee asiat eri tavalla kuin yrityksen sisällä työskentelevät
  • toimii ylimääräisenä käsiparina kiiretilanteissa ja lomatuurauksissa
Viestintätoimiston kautta käytössäsi ovat:
  • kunnolliset viestinnän työkalut, muun muassa tiedotejakeluun ja mediaseurantaan
  • koko viestintätoimiston ja sen verkostojen osaaminen
Yhteistyö on joustavaa:
  • käyttö ja kustannukset on mahdollista sopia asiakkaan tarpeen mukaan
  • apua saa myös lyhyeksi ajaksi, ilman sitoumuksia
  • yhteistyön aloittaminen, muuttaminen ja lopettaminen on helppoa


Terveisin

Päivi
paivi.luoti@telegraafi.fi

maanantai 18. syyskuuta 2017

Dubain Expo 2020 valitsi Telegraafin yhteistyökumppanikseen


Dubai voitti vuoden 2020 maailmannäyttelyn isännyyden marraskuussa 2013. Siitä alkoi poikkeuksellisen hienon näyttelyn valmistelut. Dubaissa pidettävä näyttely on ensimmäinen Lähi-idän, Afrikan ja Etelä-Aasian (MEASA) alueella järjestettävä ja ensimmäinen arabivaltion isännöimä maailmannäyttely.

Joka viides vuosi järjestettävät, kuusi kuukautta kestävät maailmannäyttelyt kuuluvat maailman vanhimpiin ja suurimpiin kansainvälisiin tapahtumiin.  Jokaisella maailmannäyttelyllä on oma teemansa. Dubaissa teema on Connecting Minds, Creating the Future.

Valmistelut ovat siis käynnissä. Pohjoismaista Norja, Suomi ja Tanska eivät ole tähän päivään mennessä vielä vahvistaneet osanottoaan. Toukokuussa 2017 ministeriseurue Arabiemiraateista kiersi Pohjoismaita rakentamassa suhteita ja promoamassa maailmannäyttelyä.

UAE Finland Business Forum Helsingissä 23.5. osana ministerivierailua.
 Telegraafin vastuulla ministeriseurueen viestintä Suomessa
Expo 2020 valitsi Telegraafin viestintäkumppanikseen Suomessa tapahtuvalle viestinnälleen. Neuvotteluja käytiin Emirates Towers –nimisessä toimistorakennuksessa Dubaissa, jossa on 54 kerrosta ja se kohoaa 355 metriin. Samaisessa rakennuksessa Dubain hallitsijalla on toimistonsa, joten se ei ole mikä tahansa toimistorakennus.

MTV3:n toimittaja Rita Strömmer työssään ministerivierailun aikana.
Onnistuneiden neuvottelujen jälkeen Telegraafi valittiin Expo 2020 viralliseksi kumppaniksi hoitamaan viestintätehtäviä Suomessa. Valintaan on vaikuttanut varmasti myös se, että meillä Telegraafissa on viestinnän osaamisen lisäksi paikallistuntemusta sekä Arabiemiraateista että myös Suomesta. Näin olemme osanneet ennakoida tilanteita ja yhteistyö on sujunut ilman suurempia haasteita. Vierailut pääministeri Sipilän ja ministeri Lintilän luona sujuivat esimerkiksi varsin hienosti. Saimme myös hyvin näkyvyyttä mediassa ministerivierailun aikana.

Kulttuureissa on suuria eroja

Kulttuurisia on paljon eroja ja sen huomioiminen on ensisijaisen tärkeää, jotta asiat sujuvat. Aikakäsitys on erilainen ja se johtaa usein moniin aikatauluselkkauksiin. Suomessa meillä on lehdistönvapaus ja media on puolueeton, jota se ei taas Arabiemiraateissa ole. Suomalainen yhteiskunta ei ole myöskään yhtä autoritaarinen. Aineksia yhteentörmäyksiin on siis olemassa.

On ollut ilo tehdä töitä Expo 2020 –organisaation kanssa. Odotan toiveikkaana Suomen päätöstä osallistua maailmannäyttelyyn. Olen sitä mieltä, että me emme voi jäädä pois, mikäli haluamme olla jatkossa merkittävä kauppakumppani Arabiemiraateissa ja Lähi-idässä yleensä.

Marja-Terttu
mt@telegraafi.fi