tiistai 28. marraskuuta 2017

Digiloikka 70-luvulta suoraan kärkikahinoihin

The Digital Evolution Index 2017 –tutkimuksen mukaan Yhdistyneet Arabiemiirikunnat kuuluu maailman kärkimaihin, kun puhutaan nopeasta digitaalisesta kasvusta ja sen innovatiivisesta johtamisesta. Tutkimukseen osallistui 60 maata, jotka tutkimusten perusteella jaettiin neljään kategoriaan: stand out, stall out, break out ja watch out.

Yhdistyneet Arabiemiirikunnat, Singapore ja Uusi Seelanti erottuivat kärkikastina parhaassa stand out –kategoriassa. Näillä jokaisella katsottiin olevan ainutlaatuisesti johdettu digitaalinen maastrategia ja tarina, josta myös muut maat voisivat ottaa oppia. Huonoiten tutkimuksessa pärjäsivät watch out –kategoriaan jääneet Kreikka, Unkari, Slovenia ja Etelä-Afrikka.

Arabiemiirikunnat pyrkii vahvistamaan digitaalisen strategiansa avulla asemaansa maailmanlaajuisena tukikohtana neljännelle teolliselle vallankumoukselle. Aikomuksena on lisätä edistyksellisten digitaalisten  innovaatioiden ja tulevaisuuden teknologioiden käyttöä nopeassa aikataulussa.

Eteenpäin mennään kovalla vauhdilla

Viimeisen kahden vuoden aikana olen kokenut, että nuori yhteiskunta yrittää loikata 70-luvulta suoraan 2030-luvulle. Digitaalisia innovaatioita lanseerataan ja otetaan käyttöön jatkuvasti, mutta harvoin ne toimivat kunnolla. Hyvänä esimerkkinä ovat eri viranomaisten lanseeraamat kunnianhimoiset verkkoasioinnin muodot. Useimmiten verkkoasiointi päättyy siihen, että palvelu ei ole juuri nyt käytettävissä.

Asuin- ja hotellirakennuksia JBR:n rannassa.

Kaikkiin arkipäivän toimintoihin digitalisaatio ei ole vielä yltänyt. Tälläkin hetkellä maksamme vuokramme shekillä. Jos tarvitsee oleskeluluvan, vuokrasopimuksen tai ajokortin niin leimattavien dokumenttien määrä on valtava ja se tarkoittaa myös monissa eri virastoissa asioimista. Pankkitilin avaaminen vaatii myös kärsivällisyyttä.

Auton tankkaamisessa on kaksi ääripään vaihtoehtoa. Pienellä osalla autoilijoista on auton bensatankin luukkuun kiinnitettävä siru, josta bensa-asema tunnistaa auton ja sitä myötä veloittaa tankattaessa maksun suoraan omistajan tililtä. Toinen vaihtoehto on käteismaksu tankkaajapojalle auton ikkunasta. Jälkimmäistä tapaa käyttää edelleen varmaan 95 prosenttia autoilijoista.

Poliisit nappaavat todennäköisesti

Peltipoliiseja on paljon ja melkein kaikissa on oikeasti kamera. Nopeusrajoituksen saa yleensä ylittää 20 km/h, mutta sen jälkeen alkaa sakotus. Sakosta tulee melkein välitön tekstiviesti-ilmoitus kännykkään. Maksamisella ei ole kiire, mutta kun yrittää uusia autonsa vakuutusta tai katsastaa se (uudetkin autot katsastetaan kerran vuodessa), täytyy kertyneet sakot maksaa. Ja käteisellä, kortti ei käy. Lisäksi summakin voi yllättää, koska ihan aina ei tekstari saavu perille, vaikka kamera välähtää.

Dubain poliisi on hyvin varustautunut: Lamborghini, Bugatti, Ferrari...

Poliisiautotkin ovat näppäriä. Ne kuvaavat ympäristöään aktiivisesti uusimmalla digitaalisella teknologialla. Sakkotilille kertyy maksettavaa helposti vaikkapa kännykän käyttämisestä ajon aikana.  Lentokentällä kotiinpäin lähtiessä maksamattomat sakot voivat yllättää ikävästi: niinkin voi käydä, että saa päällensä maastapoistumiskiellon, kunnes sakot on kuitattu.

Toimivaa SmartGate-porttia odotellessa

Dubain lentoasemilla on lanseerattu viime kuukausina ns. SmartGate. Sen tarkoituksena on nopeuttaa maahantuloa. SmartGate-porttia voi käyttää jokainen, jolla on elektroninen passi ja joka on rekisteröinyt passinsa maahan tullessaan. Palvelu toimii vain joidenkin valtioiden passilla. Suomi kuuluu näihin maihin. Voi olla, että portit oikeasti toimivatkin joidenkin kohdalla, mutta itse en ole toistaiseksi onnistunut pääsemään SmartGaten läpi, vaan joutunut tähän asti joka kerta turvautumaan elävän maahantulovirkailijan palveluun.

SmartGate Dubain lentokentällä.


Arabiemiraateissa tavoitteisiin on tapana päästä, joten eiköhän digitalisoituminenkin saada kunnialla maaliin!

Terveisin
Marja-Terttu Dubaista
mt@telegraafi.fi

maanantai 27. marraskuuta 2017

SEO – mitä se on?

SEO on yksi niistä lyhenteistä, joita digitaalisessa maailmassa paljon toistellaan. Search Engine Optimization eli sisällön optimoiminen hakukoneita varten tarkoittaa onnistuessaan sitä, että sinun sivusi nousee hakukoneiden hakutuloksissa mahdollisimman korkealle. Ja mitä korkeammalla tuloksissa olet, sitä enemmän sivuasi klikataan ja luetaan.

Oletko miettinyt, miten sinne top-kolmoseen tai edes top-kymppiin pääsee? Tuntuuko, että tuurilla, oikeita (mystisiä) lyhenteitä toistelemalla tai algoritmien sattumanvaraisella leikillä?

Ei se onneksi ihan niin vaikeaa ole.

Avainasemassa ovat hyvä sisältö, teknisesti hakukoneystävälliseksi rakennettu sivusto sekä laadukkaat linkit, jotka tuovat sivustollesi liikennettä. Sisällöntuottaja eli viestinnän tapauksessa tekstintuottaja voi vaikuttaa sisältöön ja jonkin verran myös linkkien saamiseen. Sivuston teknisen toimittajan ja/tai palveluntarjoajan vastuulla ovat oikein rakennetut sivut.

Entä se sisältö – millaista sen pitää olla?

Hakukoneita varten optimoidun sisällön tuottaminen on periaatteessa yksinkertaista: tekstissä pitää vastata niihin kysymyksiin, joita tiedonhakija esittää, ja käyttää niitä sanoja, joilla sivullasi olevia asioita tai sivustoosi liittyviä asioita haetaan. Ennen sisällön kirjoittamista kannattaa siis pohtia, pureskella ja tehdä hakusanatutkimusta, jotta tietää, mitä sanoja käyttää.

Teksti kirjoitetaan aina ihmiselle, ei hakukoneelle. Toimiva teksti on ihmisen silmille ja aivoille sopivaa ja sujuvaa, ja siihen on ripoteltu hakutermejä luonnollisella tavalla. Liiasta termien toistelusta rangaistaan, eli tuputtaa ei kannata, ettei sijoitus hakutuloksissa sen takia kärsi. Google (joka edelleen suvereenisti hallitsee hakukonemaailmaa) osaa nykyisin lukea jopa suomen haastavia taivutusmuotoja, joten hakutermejä ei tarvitse yrittää kangella vääntää tekstiin aina perusmuodossaan.

Hakukoneita varten sivustolle kannattaa toki lisätä joitakin elementtejä, kuten hakutuloksessa näkyvä otsikko ja kuvausteksti, kuville alt-tekstit ja avainsanalinkkejä oman sivuston muihin osioihin.

Linkkejä saat jakamalla

Hakutulosten kannalta merkitystä on myös linkeillä, jotka johtavat sivustollesi. Laatu on tässäkin valttia, eli linkki esimerkiksi Yleltä on parempi kuin linkki epämääräiseltä keskustelupalstalta. Miten sitten saat niitä linkkejä? Kun olet luonut hyvää sisältöä, jaa sitä aktiivisesti ja ole näkyvästi esillä erilaisissa kanavissa, niin viestiäsi aletaan jakaa: kiinnostava sisältö kiinnostaa aina muitakin kuin sinua.

Terveisin,
Ulla-Mari

perjantai 24. marraskuuta 2017

Tietosuoja-asetus ei tapa viestintää

EU:n tietosuoja-asetuksen soveltaminen alkaa tulee voimaan toukokuussa 2018. Uuden asetuksen tavoitteena on lisätä henkilötietojen käsittelyn avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Asetuksen myötä yksilöillä on enemmän oikeuksia määrätä omien tietojensa käsittelystä. Henkilötietoja käsittelevien tahojen velvollisuudet taas lisääntyvät. Myös sanktiot kovenevat, ja rikkomuksista voi seurata sakkorangaistus.

Tällä hetkellä henkilötietojen käsittelyä säätelee vuonna 2001 voimaan tullut henkilötietolaki, jonka taustalla on vuonna 1996 annettu tietosuojadirektiivi. Tavoitteena on siis myös päivittää tietosuojaa koskevaa sääntelyä ajan tasalle vastaamaan teknologista kehitystä.

Tietosuoja-asetus ei ole vain IT-osaston asia vaan koskee koko organisaatiota. Siksi meidän kaikkien on otettava tietosuoja-asetuksen tuomat muutokset huomioon toiminnassamme. Alla muutamia vinkkejä tietosuoja-asetuksen kanssa painiskeleville:

  • tutustu tietosuoja-asetuksen määritelmiin: mikä on henkilötieto, rekisterinpitäjä tai henkilötiedon käsittelijä
  • huomaa, että henkilötiedon käsite on laaja: henkilötietoja ovat kaikki ne tiedot, joista voi suoraan tai epäsuorasti tunnistaa henkilön, esimerkiksi nimi, valokuva, sähköpostiosoite, sijaintitieto, auton rekisterinumero tai IP-osoite
  • kartoita nykytilanne: mitä henkilötietoja organisaatiossasi kerätään, miksi niitä kerätään, kuka tietoja käsittelee, mihin tietoja käytetään ja onko kaikki kerätty tieto tarpeellista
  • poista vanhentuneet tiedot ja rekisterit ja tee siivouksesta säännöllinen tapa
  • valmistaudu kysymyksiin: rekisteröidyllä on oikeus saada itseään koskevia tietoja tai pyytää poistamaan tai korjaamaan niitä
  • käy läpi palveluntarjoajat ja sopimukset: luovutetaanko henkilötietoja ulkopuolisille tahoille, kuka niitä käsittelee ja mitä sopimuksiin on kirjattu
  • selvitä, miten palveluntarjoajat huolehtivat tietosuoja-asetuksen noudattamisesta
  • selvitä myös, säilytetäänkö tietoja EU:n alueella – jos näin ei ole, asia tulee kertoa rekisteröidylle
  • muista, että rekisterinpitäjä on vastuussa ylläpitämistään tiedoista, vaikka ne olisivat ulkopuolisessa palvelussa
  • päivitä tietosuoja- ja rekisteriselosteet (rekisterin käyttötarkoitus, kerättävät tiedot ja säilytysaika) sekä sisäiset ohjeistukset
  • ilmoita mahdollisesta tietosuojaan liittyvästä vahingosta, kuten tietomurrosta tai tietojen tuhoutumisesta, tietosuojavaltuutetulle 72 tunnin kuluessa
  • siirry reagoinnista ennakointiin 
Tiivistetysti voisi sanoa, että 1) toimi heti, toukokuu tulee pian ja 2) käänny asiantuntijan puoleen, jos oma osaaminen ei tunnu riittävän. Lisätietoja saa muun muassa tietosuojavaltuutetulta, tietosuojajuristi Elina Koivumäen sivuilta ja tapahtumajärjestäjä Lyytin sivuilta.

Ja muista, että tietosuoja-asetus ei ole tappamassa markkinointia tai viestintää, vaikka käytännöt muuttuvat. Hyvin toteutettuna tietosuoja-asetus voi olla myös organisaation kilpailuetu.

Terveisin
Päivi